Puheterapeutin palaute 05/2010

Eemi on heinäkuussa 2 vuotta täyttävä pikkumies, jolla on Downin syndrooma. Eemi on käynyt puheterapeutin tutkimuskäynneillä 3 kertaa ajalla 16.11.09-21.5.2010.

Eemi on hyvin kontaktiin tuleva, touhukas poika, joka arastelee jonkin verran jäämistä terapiatilaan ilman äitiä. Käynnit tapahtuvat pääasiassa äidin läsnäollessa, jolloin Eemi on reipas, hymyilevä ja hyväntuulinen. Eemi keskittyy rauhallisesti touhuihinsa ja ääntelee leikkien lomassa melko paljon. Ääntely on pääasiassa vokaaliääntelyä tai p-voittoista jokeltelua. Nauttii aikuisen kanssa ääntelystä ja matkii vokaalisarjoja ja diftongeja. Seurailee keskittyneesti aikuisen suunliikkeitä. Tulee ymmärretyksi ilmeikkyytensä ja toiminnallisuuden kautta. On omaksunut myös pari viittomaa (haluan, koira), joita itse käyttää. Kotona on käynnissä tukiviittomien opetus ja vanhemmat viittovat aktiivisesti Eemille. Eemi ymmärtääkin jo useita viittomia ja osaa yhdistää niitä oikeisiin asioihin. Myös sanatasolla Eemi ymmärtää tuttujen ihmisten nimiä, kodin esineitä ja arjen tekemisiä. Vanhempien kanssa on mietitty pienen kuvakansion rakentamista Eemin katseltavaksi ja aktivoimiseksi.

Eemi on virkeä ja vastaanottavaisen tuntuinen lapsi, jonka puheenkehitys antanee vielä odottaa itseään. Viittomat ja kuvat ovatkin nykyvaiheen tärkeä kommunikointikanava, jotka kannattaa tukea ja aktivoida. Varsinaista puheterapiaa Eemi ei vielä tarvitse, sillä kodin aktiivisuus on kiitettävää ja Eemin vuorovaikutusta hienosti tukevaa. Suosittelen kuitenkin Eemille puheterapeutin seurantoja/kodin ohjauskertoja, jolloin tavoitteita on helpompi asettaa ja kehitystä tukea. Seurantakertoja voisi olla n. 10 ajalla 1.8.10.-31.7.11, jolloin Eemi täyttää 3 vuotta.

Puheterapiakäynnin jälkeen on oppinut matkimaan t-kirjaimia sisältävät helpot äänteet, kuten "tä-tä" tai "ti-ti". On satunnaisesti viittonut myös kissan ja lampun. Ei ole kuitenkaan näitä aktiivisesti viittonut vielä.

Helleterapiaa

Puheterapiapäivä, ihanassa helteessä. Eemin koetin jättää puheterapeutin kanssa kaksin, istuskelin oven takana. Viisi minuuttia meni ja alkoi suuri poru, joka ei sitten loppunutkaan. No, äiti meni pelastamaan tilanteen ja harmi unohtui. Pian poika hymyilikin jo puheterapeutille ja meni vielä syliinkin. Ei poika vierasta, onkohan tämä nyt sitten eroahdistukseksi vielä laskettavissa?

Puheterapeutti mainitsi, että Eemi vaikuttaa hyvin rauhalliselta. On menevä ja aktiivinen, mutta ylivilkkautta ei havainnut. Ja taas meidän vuorovaikutusta pojan kanssa kehuttiin, eli kai se sitten on muidenkin mielestä erinomaista laatua. Puheterapeutti näytti kuvia suiden asennoista, kun ovat tietty kirjain sanotaan. Tietenkin sanoi nämä kirjaimet kanssa. Yllätyksekseni Eemi matki ainakin A:n, Ä:n, I:n ja E:n. Eemihän matkii myös tiettyjä, hyvin helppoja tavuja. Poika ei viito kuin "haluan" ja "koira", mutta hyvin aktiivisesti seuraa viittomia. Tänään puheterapeutilla koetettiin, osaako Eemi sanoa K-kirjainta. Viitoin sitten kakkaa ja koetin saada Eeemiä sitä matkimaan. Unohduin juttelemaan puheterapeutille, käsi kakka-viittoma -asennossa. No, Eemihän alkoi liikuttaa kättäni viittoman suuntaisesti. Ei osannut sanoa K:ta, mutta matki "korisemalla", joka kyllä lähtee samasta paikasta, kun K-kirjain.

Olen huomannut muutenkin, että vaatii minua viittomaan. Jos esimerkiksi sanon Jimi, ilman että viiton sen, Eemi nappaa käteni ja vaatii viittoman. Epäilen, että Eemillä ei vielä taidot enempiin viittomiin riitä. Mutta ajan kanssa!

Positiiviseksi tapaukseksi luonnehti puheterapeutti. Sanoi, että hyvin tottelee kiellot. Tästä olen itsekin hyvin tyytyväinen, että poika vielä ainakin on hyvin kuuliainen. Kuten kaverini kanssa puhuttiin, olen kyllä aina aina hyvin napakasti molempia poikia komentanut. Isommalla vaan menee tuulen lailla käskyt läpi useimmiten. Pääasia kuitenkin on, että pysyn kieltokannassani, sen olen ainakin tehnyt. Vaikka sitä rispektiä ei pojannappuloilta löytyisikään. Kotiintulomatkalla tämä tuulipäinen esikoinen alkoi keskustelemaan naapuripenkin mummojen kanssa. Mummot sitten houkuttelivat pojan viereensä istumaan. Ja poikahan meni. Sieltä tuli sitten koko elämäntarina, lähes. Mummot olivat innoissaan ja minua, sekä puolta bussia nauratti. Bussissa meinasi iskeä lämpöhalvaus, mutta mitä väliä. Ihana helle, ihana kesä. Helle on äidin terapiaa.

Eemi Joonatan, tattimus!

Tää tatti seisoskelee aika-ajoin ihan komeitakin aikoja ilman tukea. Mutta kun jalat on rautakanget, eli downeille ominaiseen tapaan ei niitä hirveästi tykkää koukistella, niin ei ihan juurikaan kävele. Taaperokärrystä ei tykkää, käsistä tukea pitäen tahtoisi käpötellä. Jonain päivänä ja hitaasti hyvä tulee. Äijä menee kyllä semmoista vauhtia kontaten, että ei hän varmaan koe tarpeelliseksi kävellen edetäkään. Ylösnouseminen menee tosi kepeästi, saattaa ottaa vaan puntista kiinni ja nousta seisomaan. Uskon, että taidot olisi nousta ilman tukeakin, jos vaan älyäisi tehdä niin.

Bright feelings and bright colours

Selvisimme 4-päiväisestä sairaalareissusta kunnialla. Maanantai-iltana poika vielä meinasi itkiessään melkein saada happensa loppumaan. Silloin vasta iski epätoivo; Eemi ei parane IKINÄ. Itkin, paruin ja manasin. Sain virtuaalitukea ja puhelintukea mieheltä sekä muistin edesmenneen äitini lausahduksen: "Kun on kaikkein epätoivoisin hetki, on ylämäen aika". Niin se vaan taas piti paikkansa, Eemi rupesi paranemaan sillä siunaaman hetkellä. Ensimmäinen sairaalareissu, jonka syynä siis: kurkunpääntulehdus, korvatulehdus sekä mahdollisesti adeno-virus. Ihan komea repertuaari näin ensikertalaiseksi. Herra ex-potilas on entisellään, antibioottikuuri tosin tuntuu vääntävän vatsaa, mutta ei onneksi pahasti.

Poljille vaatetta, pitkästä aikaa! En ollut pillifarkuista ihan varma, ovatko liian tyttömäiset. Mutta what the heck, passaavat meidän rimppakintulle. Ja Martti-paidasta oli poika kovin onnellinen. Nämä siis Jimille, Lindex.

Nämä Eemille, ihan perushousuja ja keväinen paita. Harmaat housut KappAhl, muut Lindex.

Nämä Eemille, yöpuvut ovat aivan finaalissa. KappAhl.

Ja tämä tuulta ja vettä hylvivä takki Jimille. Lindex.

Ps. Nämä kuvat ja tekstit menivät ihan miten sattuivat, vaikka kuinka yritin. Antakaa anteeksi, nyt ei ole ollenkaan esteettinen blogimerkintä. Ne eivät totelleet mua! Hermot meni ja aika loppui.