maanantai 31. toukokuuta 2010

Puheterapeutin palaute 05/2010

Eemi on heinäkuussa 2 vuotta täyttävä pikkumies, jolla on Downin syndrooma. Eemi on käynyt puheterapeutin tutkimuskäynneillä 3 kertaa ajalla 16.11.09-21.5.2010.

Eemi on hyvin kontaktiin tuleva, touhukas poika, joka arastelee jonkin verran jäämistä terapiatilaan ilman äitiä. Käynnit tapahtuvat pääasiassa äidin läsnäollessa, jolloin Eemi on reipas, hymyilevä ja hyväntuulinen. Eemi keskittyy rauhallisesti touhuihinsa ja ääntelee leikkien lomassa melko paljon. Ääntely on pääasiassa vokaaliääntelyä tai p-voittoista jokeltelua. Nauttii aikuisen kanssa ääntelystä ja matkii vokaalisarjoja ja diftongeja. Seurailee keskittyneesti aikuisen suunliikkeitä. Tulee ymmärretyksi ilmeikkyytensä ja toiminnallisuuden kautta. On omaksunut myös pari viittomaa (haluan, koira), joita itse käyttää. Kotona on käynnissä tukiviittomien opetus ja vanhemmat viittovat aktiivisesti Eemille. Eemi ymmärtääkin jo useita viittomia ja osaa yhdistää niitä oikeisiin asioihin. Myös sanatasolla Eemi ymmärtää tuttujen ihmisten nimiä, kodin esineitä ja arjen tekemisiä. Vanhempien kanssa on mietitty pienen kuvakansion rakentamista Eemin katseltavaksi ja aktivoimiseksi.

Eemi on virkeä ja vastaanottavaisen tuntuinen lapsi, jonka puheenkehitys antanee vielä odottaa itseään. Viittomat ja kuvat ovatkin nykyvaiheen tärkeä kommunikointikanava, jotka kannattaa tukea ja aktivoida. Varsinaista puheterapiaa Eemi ei vielä tarvitse, sillä kodin aktiivisuus on kiitettävää ja Eemin vuorovaikutusta hienosti tukevaa. Suosittelen kuitenkin Eemille puheterapeutin seurantoja/kodin ohjauskertoja, jolloin tavoitteita on helpompi asettaa ja kehitystä tukea. Seurantakertoja voisi olla n. 10 ajalla 1.8.10.-31.7.11, jolloin Eemi täyttää 3 vuotta.


Puheterapiakäynnin jälkeen on oppinut matkimaan t-kirjaimia sisältävät helpot äänteet, kuten "tä-tä" tai "ti-ti". On satunnaisesti viittonut myös kissan ja lampun. Ei ole kuitenkaan näitä aktiivisesti viittonut vielä.

maanantai 24. toukokuuta 2010

Poikatyttö harjoittelee naiselta näyttämistä

Niin, olen siis aikamoinen "äijä", monessa suhteessa. Kun iskäni ilmoitti menevänsä naimisiin, ostin kylmänviileästi mekon. Kun iskin sen päälleni ja korkkarit jalkaani, tunsin oloni niin tosi oudoksi. Eihän se nainen peilissä yhtään näyttänyt minulta? Koetin sitten kampauksen kanssa kompensoida lady-vaikutelmaa, mutta ei sekään onnistunut. Annoin kampaajan toteuttaa itseään ja vielä enemmän nainenhan minusta tehtiin. Ja onhan se kai jo harjoteltavakin, elokuussa kun on näytön paikka. Mekko sai kyllä hirveästi kehuja. Oli myös niin ihanan anteeksiantava vyötärönseudulle!

Häät meni yli odotusten, lasten kanssa. Vaikka tuo vanhempi on aikamoinen muurahaishousu, on sillä silti käytöstavat. Ja tuo nuorempi, hän se vasta hämmennystä herättikin. Kirkossa kommentoi vain musiikin loppumista ja hääpäivällisellä istui lähes putkeen kolme tuntia syöttötuolissaan. Nauraa hörötti, kun muutkin nauroivat. Iskänikin kommentoi, että eipä ole noin rauhallista vajaata 2-vuotiasta nähnyt. Eemi on kyllä ihan samanlainen kikattaja-käkättäjä-menijä pilke silmäkulmassa kuin veljensäkin. Kuitenkin malttaa istua aloillaan ihan uskomattomia aikoja toisinaan.

Häistä jatkoin kolmekymppisiin, joissa oli musta-fuksia -värikoodi, siitä johtuen vaihdoin vaatteita ja koruja kesken kaiken. Loppuun kuvasatoa. Siksi niin minä-keskeistä, kun en tahdo kenestäkään mukana olleesta kuin perheestäni, täällä kuvia esitellä.








perjantai 21. toukokuuta 2010

Helleterapiaa

Puheterapiapäivä, ihanassa helteessä. Eemin koetin jättää puheterapeutin kanssa kaksin, istuskelin oven takana. Viisi minuuttia meni ja alkoi suuri poru, joka ei sitten loppunutkaan. No, äiti meni pelastamaan tilanteen ja harmi unohtui. Pian poika hymyilikin jo puheterapeutille ja meni vielä syliinkin. Ei poika vierasta, onkohan tämä nyt sitten eroahdistukseksi vielä laskettavissa?

Puheterapeutti mainitsi, että Eemi vaikuttaa hyvin rauhalliselta. On menevä ja aktiivinen, mutta ylivilkkautta ei havainnut. Ja taas meidän vuorovaikutusta pojan kanssa kehuttiin, eli kai se sitten on muidenkin mielestä erinomaista laatua. Puheterapeutti näytti kuvia suiden asennoista, kun ovat tietty kirjain sanotaan. Tietenkin sanoi nämä kirjaimet kanssa. Yllätyksekseni Eemi matki ainakin A:n, Ä:n, I:n ja E:n. Eemihän matkii myös tiettyjä, hyvin helppoja tavuja. Poika ei viito kuin "haluan" ja "koira", mutta hyvin aktiivisesti seuraa viittomia. Tänään puheterapeutilla koetettiin, osaako Eemi sanoa K-kirjainta. Viitoin sitten kakkaa ja koetin saada Eeemiä sitä matkimaan. Unohduin juttelemaan puheterapeutille, käsi kakka-viittoma -asennossa. No, Eemihän alkoi liikuttaa kättäni viittoman suuntaisesti. Ei osannut sanoa K:ta, mutta matki "korisemalla", joka kyllä lähtee samasta paikasta, kun K-kirjain.

Olen huomannut muutenkin, että vaatii minua viittomaan. Jos esimerkiksi sanon Jimi, ilman että viiton sen, Eemi nappaa käteni ja vaatii viittoman. Epäilen, että Eemillä ei vielä taidot enempiin viittomiin riitä. Mutta ajan kanssa!

Positiiviseksi tapaukseksi luonnehti puheterapeutti. Sanoi, että hyvin tottelee kiellot. Tästä olen itsekin hyvin tyytyväinen, että poika vielä ainakin on hyvin kuuliainen. Kuten kaverini kanssa puhuttiin, olen kyllä aina aina hyvin napakasti molempia poikia komentanut. Isommalla vaan menee tuulen lailla käskyt läpi useimmiten. Pääasia kuitenkin on, että pysyn kieltokannassani, sen olen ainakin tehnyt. Vaikka sitä rispektiä ei pojannappuloilta löytyisikään. Kotiintulomatkalla tämä tuulipäinen esikoinen alkoi keskustelemaan naapuripenkin mummojen kanssa. Mummot sitten houkuttelivat pojan viereensä istumaan. Ja poikahan meni. Sieltä tuli sitten koko elämäntarina, lähes. Mummot olivat innoissaan ja minua, sekä puolta bussia nauratti. Bussissa meinasi iskeä lämpöhalvaus, mutta mitä väliä. Ihana helle, ihana kesä. Helle on äidin terapiaa.

maanantai 10. toukokuuta 2010

Mistä koostui äitienpäiväsoppa?

Äitienpäivä alkoi jo puolenyön jälkeen, hyvässä seurassa hyvän ystävän kanssa hyvän juoman äärellä. Aamulla se jatkui, äidin annetiin nukkua pitkään. Välillä heräsin kuiskutteluun ja kuulin, kun aamupalaa valmistettiin. Sitten ei enää jaksanut nukkua, vaan kömmin ylös. Aamupala oli katettu: juuri paistettuja karjalanpiirakoita, munavoita, tuoreita kasviksia kauniisti aseteltuna, vastapuristettua appelsiinimehua ja kahvia. Jälkiruokakin pöytään ilmestyi, ihanaa Marabou-suklaakakkua. Mikä tärkeintä, pöydässä odotti ihana nuoren taiteilijan kortti (tällä kertaa salanimellä Limi).




Seuraavaksi ojensi mies pakettinsa, josta löytyikin takuuvarmaa hittikamaa: Adidaksen jumppatrikoot ja Crocs-varvassandaalit. Oli pantu merkille, että tämä äiti kulkee melkein koko kesän varvassandaaleissa.




Sitten mies kaivoi esiin jalkakylpylaitteen. Ei muuta kun kuivuneet koivet poreilevaan, lämpimään kylpyyn ja mukaan sujautettiin pojan itse kerhossa valmistamaa, ihanan tuoksuista jalkakylpysuolaa





Tämän jälkeen jalat vielä oikeasti hoidettiin, hierottiin ja rasvattiin. En tiedä ehkä mitään parempaa, kun jalkahieronnan! Muuten olen aika herkkänahkainen hieronnalle, mutta jalat jostain syystä rakastavat sitä.Koko päivän äiti sai vaan olla, kaikki hoidettiin minun puolestani. Kyllä kelpaa! Vaikka valitankin usein ja kuuluvasti äitiyden haittapuolista, ainakin kerran vuodessa äitiys kannattaa. Ehkä jopa enemmänkin kuin kerran vuodessa. Minulla ihan oikeasti on maailman parhaat miehet, kaikki kolme.